3.12.2001

Älä muuten, PK, ota liian vakavasti, kun aina välillä poikkean asiasta, eli Bangladeshin tapahtumien kertomisesta.  Tämä minun ja Elvini välinen suhde on niin ratkaisevan tärkeä tässä matkakertomuksessa, etten voi siitä vaieta.
Puolipirteän pöpperöisenä herään armaani vierestä.  Hän vetää vielä autuaan näköisenä lonkkaa.  Raotan sääskiverkkoa ja koetan päästä nopeasti ulos.  Verta janoavat sääsket ovat usein huomaamattomina piilopaikoissaan.  Ennen kuin uhriparka huomaa mitään, ne tekevät salamannopeita syöksyjä avatusta aukosta tai sitten ne imevät verta sääskiverkon läpi.  Elvi on usein ensimmäinen uhri, sillä hänellä on taipumus potkia verkkoa, jolloin siitä on hyvä ottaa verinäytteitä. On kuin sääskimammat tietäisivät, että Elvillä on aivan erinomaiset veriarvot.sillä ne syöksyvät heti tilaisuuden tullessa vaimoparkani kimppuun ottamaan ilmaisia näytteitä.
Pitää olla vielä valppaampi tuosta verkkomökin sisältä kömpiessään, ettei vaimokullasta vain liian suuria näytteitä otettaisi.  Tuo nimikin, kun on niin valpas, ettei parempaa.
Elvi sanookin, että hän on armosta saanut hyvän nimen, kun entinen nimi kuvaa topparia.  Sehän on tunnetusti este, mutta ei Elvi minulle mikään este ole, vaan paremminkin kannustaja.  Vaikka totuuden puhuakseni, vaimoni on joskus minulle välttämätön toppari.  Kyllä hän sitäkin osaa tarvittaessa olla, ja siitä saa vaan Herraa kiittää.  Olisin minä vielä useampaan puuhun ehtinyt kiivetä ja sieltä pudonnut ja vähän säikähtänyt ilman vanhuusiän neitostani.  Kiitos Herralle Elvistäni!
 
Tuntuu niin hyvältä olla taas täällä Faridpurin lastenkodissa.  Lapset ovat saaneet pysyvän paikan sydämessämme. Johtajien asunnon pihan puoleisella sivulla on aita ja portti. Tallustelen ulos iltapäivällä,  jolloin lapset ovat tulleet opinahjoistaan. Sataprosenttisella varmuudella tiedän, että kohta  kun menen ulos rapuille, lapset portilta  huutavat  "ukki tuu tänne".  Bengalit eivät käytä keskustellessaan etunimiä, niinpä aikuiset sanovat minua nimellä "ungle", setä, lapset  taas käyttävät "ukki" nimeä.  Elviä he kutsuvat nimellä "mamma".
Voi, miten nuo suloiset lapset vievät sydämen.  Kun katsoo noita  hyvinpuettuja pieniä, joiden suklaanruskeat silmät napittavat sinua, voit aistia lapsen rakkauden janon ja kaipuun ja sydämesi täyttää kiitollisuus, että voi edes omalta pieneltä osalta vastata tuohon janoon.
Löntystelen rappusia alas ja kohta ympärilläni on muutama jo neidoksi varttunut bengali nuori. Jamina niminen tyttö tarttuu minua iloisesti hymyillen kädestä vetäen kutsuvasti mukaansa. Tytöt kuljettavat minua puutarhassa kahden pienen lammikon luo.
Sitten alkaa banglan eli bengalikielen oppitunti.
Tytöt näyttävät kädellään vettä ja sanovat "pani" ja minä toistan kuuliaisesti "pani".  No nyt tiedän, mitä vesi on banglaksi, kunhan sen vain muistaisin.  Olen hyvin iloinen, kun huomaan, että korvieni välistä löytyi kirjoittaessani tämä sana.  Usko tai älä, että en yhtään luntannut.  Tuntuu niin mukavalta, jos innostuneet "opettajani" saavat edes pienen palkan vaivoistaan, kun sanon "pani" ja osoitan lammen vettä.  Tytöillä tuntuu olevan mielessään ajatus, että "ukki" oppii helpommin banglaa kuin he englantia.  Ja minä taas ajattelen mielessäni: "Ennen "ukki" oppii lentämään kuin oppii puhumaan banglaa niin sujuvasti, että voi sillä kielellä kommunikoida lasten kanssa."  Sen kielen ääntäminenkin on sen verran vaikeaa, että, huh, huh!  Vaikka, mistä sen tietää, sillä Herralle on kaikki mahdollista.
Oppitunti jatkuu ja opin seuraavat sanat: mash=kala, murgi=kana.  Pitihän niitä enemmänkin olla tuolla korvien välissä noita sanoja, mutta vaikka kuinka päätä ravistelee, yhtään muuta sanaa ei tipu. Onkohan tuolla "ukin" muistilokeroissa vuotoja?  Ei saisi  vielä"vanhuusiän nuorukaisella" olla muistivuotoja, mutta murheekseni totean, että vaikkei pitäisi, aina joskus siitä huolimatta vuotaa.
Tytöt kuljettavat minua ympäri tyttökodin aluetta.  Käymme myös sairastuvalla.  Siellä muutama tyttö sairastelee.  Tyttökotiin on palkattu muutama sairaanhoitaja, jotka vastaavat sairastuvasta ja  sen hoidosta.  Yksi kaupungin lääkäreistä käy kodilla säännöllisesti, varsinkin silloin, kun joku tautiepidemia on puhjennut tyttöjen keskuudessa.  
Meidän maailmanmatkaajien elämään on tullut kummallinen käänne. Kun tarkastelimme passiin leimattuja viisumien leimoja, säikähdimme, että meille jää maassaoloaika jälleen kuukautta lyhemmäksi.  Nimittäin edelliselläkin kerralla vuoden 2000 syksyllä jouduimme lähtemään aikaisemmin sen tähden, että Elvin vanhin sisko sairasti viimeisen asteen syöpää.  Silloin ehdimme olla Bangladeshissa viisikymmentäyksi vuorokautta. Nyt ehtisimme olla kuusikymmentä.

  Muslimien suuren juhla-ajan, Ramadanin, aikana suurkaupungin kerjäläiset parveilemalla parveilevat paikoissa, joissa raha liikkuu. Niinpä heitä on joukottain pankkien ja liikkeiden edessä.  Kävin Samin ja Dhakassa asuvan ja toimivan kodin virkailijan, Subron, kanssa eräässä kaupungin pankissa.  Pankin edessä parveili kerjäläisnaisia lapsikatraineen. Suomessa ei voisi ajatellakaan sellaista mahdollisuutta, että pankit olisivat sunnuntaina auki.  Täällä se on aivan luonnollista.
 Kunnon  muslimeilla, joilla on päässään jonkinlainen päälaen peittävä pillerihattu eli tupi, ovat parhaita kerjäläisten auttajia.  Koraanin mukaan jokaisen muslimin velvollisuus on auttaa köyhiä, joten kirjalleen uskolliset auttavat.
Tässä maassa menee aivan viikkorytmi sekaisin, sitä kun ei ole ollenkaan.  Kaikki päivät ovat samanlaisia työpäiviä.  Ainoastaan perjantai on  muslimien vapaapäivä, jolloin he paljon rukoilevat.  Puolen päivän rukous on tärkein. Silloin kokoontuu suuri joukko kerjäläisiä odottelemaan moskeijan ulkopuolelle. Siellä odottaa taxeja, babytaxeja, jotka ovat motoroituja riksoja, sekä poljettavia riksoja. Niiden kuljettajat istuvat valmiina, kun väkeä alkaa lappaa ulos kuin muurahaisia pesästään.  Silloin alkaa myös järjestelmällinen kerjääminen.  Kunnon muslimien kuuluu antaa kerjäläisille surkeilematta.  Tällä antamisellaan he varmistavat Allahin suosion.
 Olen joskus lauttamatkalla nähnyt, kun kerjäläinen on lähestynyt muslimimiestä, jolla oli valkoinen viitta ja päässään valkoinen, kupin muotoinen lakki.  Näin, miten mies kaivoi viittansa sisältä rahaa ja antoi sen ylevän välinpitämättömästi, aivan niin kuin olisi antanut koiralle  luun. Rahan annettuaan mies ei luonut enää katsettakaan kerjäläiseen. 

En neuvo kaikkia toimimaan samalla tavalla kuin minä teen, mutta koen omalla kohdalla saaneeni neuvon Jumalalta. Kerran Dhakan liikenteessä, kun ajoneuvot pysähtyivät, kerjäläiset koputtelivat auton ikkunoihin ja pyytelivät almuja. Tunsin sääliä heitä kohtaan ja aioin antaa, kun yht'äkkiä tunsin hengessäni:
 "Älä anna heille rahaa, osoita sen sijaan heitä kohtaan rakkautta: Anna minun rakastaa heitä kauttasi. Hymyile heille ja rakasta heitä. Jos annat heille rahaa, sinä mittaat heidän ihmisarvonsa rahalla ja kovetat sydämesi heitä kohtaan.  Et kykene silloin rakastamaan heitä. Tunsin Herrani rakastavan äänen ja olen koettanut toimia saamani neuvon  mukaan, hymyillä, rukoilla ja rakastaa.  Siihen kaikkeen tarvitsen rakkaan Vapahtajani apua.

Suomen valtio on jo kohta kaksikymmentä vuotta ansiokkaasti tukenut kodin työtä, mistä kiitokset valtiovallan edustajille. Suomen Valtio lopetti valtionavun antamisen vuoden 2001 alusta. Sen sijaan valtio on tämän vuoden aikana antanut apua toisella tavalla, nimittäin lastenkotien vesiprojektin tukemiseen. Tämä apu onkin ollut todella tarpeellinen, sillä vesi, jota kodeissa on käytetty, on ollut paremminkin "kuravelliä".  Rautapitoisuus on vedessä ollut suuri, samoin sen arseenipitoisuus on reippaasti ylittänyt sallitut rajat. Sekä tyttö- että poikakoteihin on rakennettu suuret vesisäiliöt.
Paikan päällä aikaisemmin olleena olin pannut merkille, että rakennukset tarvitsisivat peruskorjauksen, mutta varoja ei ollut silloin edes välttämättömimpien korjausten ja maalausten tekemiseen. Iloiseksi yllätykseksemme kotien ulkopuolen maalaamiset ovat aivan loppusuoralla, joten kodit ovat ulkopuolelta saaneet aivan uuden ilmeen.
Jopa muurit ovat maalattuja sisäpuolelta. Sekä tyttö- että poikakotien alueitten yhteispinta-ala on noin 1,5 hehtaaria. Alueella kohoaa tänään lähes kaksikymmentä uljasta  rakennusta.  Näissä kerrostaloissa  on työtilaa ja asuntoja noin 10000 neliömetriä.

Kun huomaan, että Elvi väsähtää Samin ja Annen pikkukaverin, Niko-Noan hoidossa, koetan joskus vempuloida hetken vesselin kanssa. Hauska kaksivuotias muuten. NikoNoa osaa jo aika paljon suomalaisia sanoja ja mukavinta on se, kun usein juuri ne hauskimmat sanat osuvat makeimpiin hetkiin.  Kyllä sen pojan kanssa saa nauraa.  Bengaleilla taas vuorostaan on kovin hauskaa, kun he kuuntelevat pojan puheita.  Nappula osaa jo yllättävän paljon bengalia. Kerran hän sanoi bengalimiehille, jotka muurasivat kolmannen kerroksen seinää, että älkää nyt vain pudotko. Tietysti banglaksi ja miehet nauroivat nappulan juttuja.
Voimani eivät ole palautuneet nopeasti, niin että tämä asioitten ylöskirjaaminen tapahtuu vasta päivien päästä. Silloin saattaa unohtua tärkeitä yksityiskohtia.

Valppaan nuoripari on muuten saanut erinomaisen apulaisen, että ovat tähän Kusumiin, enemmän kuin tyytyväisiä. Hän on Annen kanssa saman ikäinen, mutta häntä luulisi vanhemmaksi.  Ehkä hänen "vanhenemisensa" johtuu siitä, että hän on mennyt monien bengalityttöjen tavoin miehelään jo 12 vuotta vanhana ja synnyttänyt ensimmäisen lapsensa ennen 14 ikävuotta.
Kusum on ripeä otteissaan ja ehtii päivän aikana tehdä todella paljon.  Hän ei ole siinä mielessä oman kulttuurinsa lapsi, että hän tarttuu kotitaloudessa työhön kuin työhön.  Bengalikulttuurissahan on tapana, että jokainen tekee vain omat työnsä.  Jos joku on siivooja, hän siivoaa, eikä puutu muihin töihin. Heihin sopii hyvin perisuomalainen sananlasku: "Suutari pysyköön lestissään", ja niinhän bengalinaiset tekevät.  He pysyvät tiukasti omassa lestissään. 
Vuosi sitten Bangladeshissa Elviltä kaatui vettä lattialle ja kun hän ei ole bengalien kulttuuriin sidottu, hän ryhtyi heti siivoamaan jälkiänsä. Sisään tuli juuri silloin toimistovirkailija, ja kun hän huomasi, mitä vaimoni touhusi, hän esteli ja sanoi; "Tämä työ ei sovi sisterin arvolle, minä kutsun siivoojan tekemään tämän työn."  "Maassa maan tavalla tai maasta pois", sanoo jälleen bengalikulttuuriinkin sopiva suomalainen sananlasku.  Siivooja tuli paikalle, mutta sikäli mikäli "sisterini tunnen, eipä tainnut enää olla paljon siivottavaa.
Matkatoimistomme virkailija vakuutti meille Suomessa, että vaikka viisumiimme on lyöty kuukautta aikaisempi leima, meille myönnetty yhdeksänkymmentä päivää alkaa siitä päivästä, kun tulemme maahan. Heidän agenttinsa, joka toimii Tukholmassa Bangladeshin viisumiasioissa, oli kivenkovaan näin väittänyt.  Joka elää, se näkee
Minä olen siitä kummallinen päiväkirjakirjailija, jos nyt kirjailijasta voi puhua, että en kirjoita jokaisesta päivän tapahtumasta, vaan poimin niistä vain helmet, joten hei taas PK, jatketaan ..