Vanhuusiän nuorukainen pulassa!

 - Hei, Päiväkirjani, missä olet ollut nämä vuosikymmenet? Olen pulassa ja kaipaan keskustelua. Haluaisin tutustua uudelleen sinuun ja pyydän yhteistyötä.

 - Hei, hei!  No, anna tulla!

  - Jumala elää!
                                                             
- Mitä sinä nyt? Aiotko taas ruveta siitä vanhasta asiasta, jostakin jumalasta, jauhamaan? - Siitäpä, siitä! Eihän sitä ole vielä puitu loppuun! No, jaksatko sinä kuunnella?
 - Olen yhtenä korvana, anna tulla!
Tulin monella tapaa tietoiseksi Jumalan olemassaolosta.  Minulla oli loputon määrä kysymyksiä. Kuka minä olen? Miksi minä olen täällä? Olenko minä todella se, joka minun pitäisi olla, vai olenko minä joku muu? Mistä minä olen tullut? Minne minä olen menossa? Mikä on elämän tarkoitus. Onko koko elämä aina vain samaa nukkumista, syömistä ja juomista, hauskuuden pitoa, sekä työtä ja touhua? Näihin kysymyksiin en löytänyt lapsuudessa vastausta.

- Kun katselin kaikkea kaunista ympärilläni, tajusin, että joku on luonut kaiken. Tulin tietoiseksi siitä, että jokainen ihminen on ikuisuusmatkaaja ja kantaa sisimmässään selittämätöntä kaipuuta. Ihmisellä on tiedostamaton tarve palvella jotakin. Joillakin se voi olla raha ja maine, toisilla lapset ja heidän asemansa yhteiskunnassa, toisilla taas jokin aate.
 - Kuule, sinä puhut, kaveri, asiaa. No, en minä enää hetkeen häiritse, älä turhaan rypistele kulmakarvojasi!
 - Pääsin äsken niin hyvään alkuun, että tuntuu pienikin häiriö. Mutta jatketaan.
 - Mietin ja pohdiskelin pienessä päässäni, millainen Jumala on? Onko Hän vastuussa kaikesta pahasta, mitä maailmassa tapahtuu? Onko Hän peloittava, julma ja säälimätön? Kuinka tällaista Jumalaa voisi lähestyä? Ei Jumala ole pelottava, Hän on kuin kotkaemo, kun se opettaa poikastaan lentämään.
 - Ohoh! On sulla vilkas mielikuvitus!
 - Jatkanko, vai en
 - Jatka vaan!
 - Kotkaemo oli muninut kaksi munaa. Kun se oli niitä aikansa hautonut, kuoret rikkoutuivat ja poikaset kömpivät esiin. Emo alkoi heti huolehtia niistä ja vartioi, ettei niitä uhannut mikään vaara ja etsi pojilleen ruokaa. Toinen poikasista kasvoi vahvaksi. Sille muodostui ensin untuvapeite ja sitten vankka höyhenpeite. Sen siipipankat vahvistuivat ja niihin kasvoi pitkät vankat sulat. Kun emo toi ruokaa, se avsi suunsa ammolleen ja nielaisi valmiiksi palotun lihan palasen.
Heikompi poikasista ei ehtinyt saada ravintoa kuin nimeksi, kuihtui aina vain enemmän, ja lopulta kuoli. Eloon jäänyt poikanen näytti nyt aivan pieneltä kotkalta, mutta se oli vielä avuton, eikä osannut lentää.
 - Eräänä aamuna, kun poikanen vielä nukkui makeaa unta, emo alkoi järjestelmällisesti hajottaa pesän sisustaa ja veti poikasenkin alta pehmusteita. Se ilmaisi kovaäänisesti vastalauseensa: - Äiti, äiti, se huusi kotkan kielellä. - Mitä sinä teet? Miksi sinä otit pois pehmusteet? Vaikka minä kuinka etsisin asentoa, jossa olisi mukavaa ja mieluisaa olla, minä en enää löydä. Aina on jokin terävä oksantynkä ja minua pistää joka asennossa ilkeästi. Äiti, minä en ymmärrä sinua. Pesä oli niin ihana, mutta nyt se on aivan kauhea paikka. Mitä minä nyt teen?
 - Tekikö kotkamuori tuon kaiken ihan tahallaan sitä varten, että poikanen ei enää viihtyisi pesässään. Mutta mitä sillä on tekemistä sen jumalan kanssa.
 - Kyllä, niinhän se teki! Sinähän pääsit heti jäljille! Minäkään en tosin tajunnut sitä, mitä tekemistä tuolla kertomuksella oli Jumalan kanssa, ennen kuin vasta paljon myöhemmin, nuorukaisiässä. - Me ihmettelemme, kun saatamme joutua äkkiä työttömiksi, tai perheessämme on muita vaikeuksia. Turvallista elämää, pesäämme, aletaan pöyhiä.
 - Me ihmiset olemme kaikki samankaltaisia. Kaikki me haluaisimme, että meillä olisi mukavaa ja kaikki elämässämme olisi hyvin. Jos elämämme muuttuu turvattomaksi, alamme napista Jumalaa ja yhteiskuntaa vastaan ja pelkäämme tulevaisuutta. Moni kapinoitsija on saattanut joutua  alkoholikierteeseen tai on voinut joutua piristeiden ja huumeiden kiroihin. Ehkä avioliitto on pirstoutunut tai lapset joutuneet huonoille teille. Vaikuttaa siltä, kuin yhtäkkiä kaikki olisi mennyt pirstaleiksi. Olemme masentuneita ja täysin toivottomia.
 - Menipä kertomus synkäksi. Kerro nyt äkkiä siitä kotkaemosta, tai minä lopetan jutun tähän!
 - Älä nyt vempuloi siinä, kyllä minä tiedän sen, että sinä aivan kihiset uteliaisuudesta.
 - Kuka on kaiken tämän takana? Jos se on Jumala, en halua tuntea sellaista Jumalaa, moni sanoo tuskassaan. - Jos Jumala on kerran rakkaus, miksi Hän antaa tämän kaiken tuhota elämäni, moni kyselee?
 - Kesti kauan, ennen kuin tajusin, että kun elämässäni tapahtui jotakin ikävää, aloin aina syyttää Jumalaa sensijaan, että olisin mennyt itseeni. Tajusin aivan järkyttyneenä, että olin itse syypää pahaan olooni. Minähän olin tehnyt valinnat, jotka olivat johtaneet vaikeuksiini. Jumala oli syytön! Väärien valintojen vuoksi paha sai otteen elämääni ja minulla alkoi vaikea aika. Mutta nyt minä menen haukkaamaan jotakin suolaista. Jotta, moi!
 - Et suinkaan sinä voi nettipäiväkirjaasi tuolla tavalla kohdella juuri kun oltiin pääsemässä pääasiaan!
 - Siinä oli jo pääasiaa, mutta jos tahdot, niin voidaanhan sitä taas jatkaa jossakin välissä.
 - On siinäkin jästipää, juuri kun minäkin aloin... No, nytkö se jo meni! Moi, moi!